Tehtiin siskon kanssa tälläinen suurin piirtein -apple pie. Sovellettiin paria ohjetta, sekä suomalaista että amerikkalaista. Tuo pohjan ja päällisen tekeminen oli sellainen sävellys että siihen ei taida vielä ohjetta tulla... Koulussa kuitenkin opetettin tällä viikolla miten oikea pie crust tehdään, kurpitsapiirakan merkeissä (oli aika erikoisen makuista minun mielestäni, millaisia kokemuksia muilla on?) ja jossain vaiheessa tulee läksyksi tehdä pie kotona. Silloin katsellaan uudestaan josko voisin jotain parempaa ohjeistusta laittaa:D

 

Apple Pie

 

Taikina:

4dl vehnäjauhoja

2rkl sokeria

150g voita/margariinia

172dl kylmää vettä

 

MIttaa jauhot, sokeri ja rasva kulhoon ja sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna levätä jääkaapissa muovikelmuun käärittynä täytteen valmistamisen ajan.

Pirkan sivulta oli tämä taikina (muistaakseni:D) joten sieltä voipi sitten tarkemmin katsoa:)

 

Apple Pie Filling

 

5 suurta omenaa

1,5 dl sokeria (voi päättää oman mauan mukaan)

3rkl jauhoja

1tl kanelia

ripaus suolaa

2rkl kylmää voita

 

Kuori ja paloittele omenat. Sekoita muut aineet kulhossa ja sekoita omenoiden kanssa.

 

Ja sitten laitettiin ne vaan vuokaan ja yritettiin tehdä tuollainen piirakan näköinen:D Anarkistileivonnaksi siskoni sitä kutsuu:D