Meillä juhlittiin isäinpäivää aurinkoisissa merkeissä. Ihan eka kerta kun otettiin uima-altaalla aurinkoa isäinpäivänä:D Sitä ennen kuitenkin syötiin minun ja siskoni tekemää kakkua. Isämme on apple-fani, joten siitä idea kakkuun:) Kakussa on sisällä sitruuna"kiisseli" ja suklaatäyte. Ei ollut paljon tarvikkeita tehdä kakkua, ei esimerkiksi kakkuvuokaa tai pullasutia... Noh, onneksi pellillä tehtynä tumma kääretorttupohja saatiin hyvin muunnettua läppärin malliseksi.

Koristeena on marsipaania, joka oli aivan hirvittävän kallista täällä amerikassa. Ei ihme että ihmiset ostavat kakkunsa mieluummin kuin tekevät ne itse. Harmaan pohjavärin värjäsin itse kammottavan kalliilla elintarvikevärillä. Alkaa arvostaa suomalaisia aineksia ihan eri tavalla! :D