NAM. Siinäpä se olikin sitten yhdellä sanalla. :D 

Ohjeeseen on katsottu esimerkkiä Kotikokin jostain kinkkupiirakka-ohjeesta. Yleensä en luota Kotikokki-sivustoon, vaan etsin reseptit leivontablogeista. Siskoni oli kuitenkin kokeillut tätä ohjetta ensin ja ylisti maasta taivaisiin, ja täytyy myöntää että yllätyin!

 

Kinkkupiirakka

150g voita tai margariinia

2dl jauhoja

1tl leivinjauhetta

1dl kylmää vettä

Täyte:

2 pientä sipulia tai yksi isompi

1/2 paprika

2 kananmunaa

2dl ruokakermaa

200g kinkkusuikaleita

suolaa mustapippuria

100g juustoraastetta

 

Sekoita pehmeä voi, jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele uunivuokaan ja paista 225 asteisessa uunissa 10 minuuttia.

Valmista sillä aikaa täyte. Pilko paprika ja sipuli. Paista paprikaa pannulla pienessä tipassa öljyä, kunnes se pehmenee. Kuullota sipuli. Sekoita kulhossa keskenään paprika, sipuli, kinkkusuikaleet, kananmunat, ruokakerma ja mausteet. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.